Valitse vaihtoehdoista uutiskirjeen aihe-alueet. Uutiskirjeen voi perua milloin vain.

Kaikki

Kimmon blogi: Joulutervehdys ja 25 vuotta anturitekniikkaa

Sensorola – 25 vuotta anturitekniikkaa ja fiksua palvelua

Neljännesvuosisadan kestänyt taival yrittäjänä tuntuu sopivalta etapilta pysähtyä hetkeksi ja muistella, miten tähän on tultu.

Perustin Sensorola Oy:n vuonna 1994 vastaamaan niihin haasteisiin, joita voimakkaasti kehittyvä anturitekniikka ja varsinkin anturin ja automaatiojärjestelmän välisen tietoliikenteen kehitys asetti anturitekniikan parissa työskenteleville yrityksille Kehitys loi automaatioalalle yhä kasvavaa tarvetta osaaville työntekijöille ja hyville anturitoimittajille. Näin, että myös Suomessa oli tilausta asiakkaita kokonaisvaltaisesti palveleville anturitekniikan asiantuntijoille.

Vahvat yhteistyökumppanit

Ensimmäinen yhteistyökumppanimme oli amerikkalainen Temposonics joka valmistaa maailmalaajuisesti tunnettuja Temposonics-asemanmittausantureita. Temposonicsin jälkeen aloitimme yhteistyön optisia antureita valmistavan Wenglorin kanssa. Nykyään Wenglor on yli 100 milj. € liikevaihdollaan yksi Saksan suurimpia koneautomaatioantureiden valmistajia.

Keväällä 1995 mukaan lähti myöskin saksalainen Hengstler, joka muuttui uuden suuren amerikkalaisomistajansa avulla laskurivalmistajasta merkittäväksi inkrementti- ja absoluuttiantureiden valmistajaksi.

Toimintamme lähti nopeaan kasvuun, ja se huomattiin myös maailmalla. Vuonna 1999 teimme yhteistyösopimuksen kapasitiivisen anturin kehittäneen Rechner Sensorsin kanssa.

Uusin kumppanimme on saksalainen Fritz Kübler Gmbh, joka valmistaa mm.absoluutti-, kallistuskulma-, magneettinauha- ja vaijerivetoantureita sekä liukurenkaita. Küblerin innovatiiviset tuotteet täydentävät erinomaisella tavalla koneenrakennuksen anturivalikoimaamme. Nykyään edustukseemme kuuluu kaikkiaan 12 eri anturivalmistajaa.

Osaava henkilöstö

Tavoitteenamme on aina tarjota asiakkaillemme oikeaa ratkaisua, joka on kokonaisuutta ajatellen sopivin. Henkilöstömme onkin usein mukana anturin valinnassa asiakkaan tuotekehitysprojektin alusta aina käyttöönottoon ja tuotantoon. Korkean osaamistason säilyttäminen edellyttää henkilöstön jatkuvaa koulutusta sekä kotimaassa että päämiestemme luona.

Toimintamme perustuu edelleen samoihin asioihin kuin yrityksen alkumetreillä: parhaisiin tuotteisiin, osaavaan henkilökuntaan, laajaan palveluun ja nopeisiin toimituksiin. Seuraamme tarkasti miten markkinat ja asiakkaiden tarpeet kehittyvät, ja pyrimme vastaamaan niihin kehittämällä tuotevalikoimaa ja palveluja sen mukaan.

Kehittämistyö jatkuu

Merkkivuoden kunniaksi ja asiakaspalvelua parantaaksemme uusimme kotisivumme. Nyt asiakkaidemme on helpompi löytää tuotteet hakutekijöiden avulla tai selata tuotteita toimialoittain lajiteltuina. Otamme teiltä aina mielellämme vastaan palautetta ja parannusehdotuksia liittyen tuotevalikoimaamme, palveluumme ja viestintäämme.

Olemme onnistuneet 25 vuoden aikana saavuttamaan merkittävän aseman suomalaisena perheyrityksenä Suomen kansainvälisillä anturimarkkinoilla.  Erityisen vahva olemme hydrauliikan asemoinnissa. Asiakaskuntamme koostuu suomalaisista koneenrakentajista ja monet heistä ovat olleet mukana toimintamme alusta asti, minkä koen erityisen palkitsevana.

Kiitos teille, hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit, pitkästä ja menestyksekkäästä yhteistyöstä. Toivottavasti kumppanuutemme jatkuu yhtä hedelmällisenä kuin tähänkin asti.

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2020 toivottaen,
Kimmo Ikonen, toimitusjohtaja, Sensorola Oy


Hyvää joulunaikaa ja menestystä vuodelle 2020,

toivottaa koko Sensorolan väki

Kuvassa vasemmalta alkaen:

Sini Friman, Henri Ikonen, Jana Ikonen, Kimmo Ikonen, Lauri Ikonen, Kari Alhonen, Teppo Jaakkola, Asko Valtonen ja Olli Huttunen